EDUT

Viherseinä kasveineen on muutakin kuin vain huomionherättäjä.

Useat tieteellistentutkimuksien tulokset vahvistavat kasvien merkityksen kokonaisvaltaisen terveyden edistämisessä.

Se taas kannustaa kasvien käytön lisäämiseen rakennuksissa. Onhan hyöty niin visuaalinen kuin terveydellinenkin.

Oli sitten kyse tuottavuuden kasvattamisesta tai stressin vähentämisestä toimistoissa, akustiikan parantamisesta suositussa ravintolassa tai paremman sisäilman vaatimuksessa – kasvien hyöty näissä kaikissa on kiistaton.

Ohessa on muutamat esimerkit siitä, miten viherseinät voivat organisaatiotasi auttaa:

  1. Tuottavuuden parantuminen – Useissa tutkimuksissa on mitattu 15 % tuottavuuden kasvu ja pienentyneet sairauspoissaolot. Maailma ympärillämme muuttuu entistä hektisemmäksi ja urbaanimmaksi. Kasvien näkeminen ja kokeminen vähentävät stressiä ja auttavat yksilöä keskittymään paremmin ja voimaan myös paremmin.
  2. Parantunut ilmanlaatu - Kasvit suodattavat ilmasta epäterveellisiä yhdisteitä kuten bentseeneitä ja formalehydejä ja nostavat sisäilman kosteutta parantaen sisäilman laatua.
  3. Parantunut akustiikka - Green Fortune Plantwall on vertikaalinen puutarhan ja akustiikkamatto. Tekstiili, jota viherseinässä käytämme on monikerroksinen kokonaisuus, joka valmiiksi istutettuna toimii tehokkaana melun ja hälyn vähentäjänä. Tämän olemme kuulleetmonelta asiakkaaltammekin. Viherseinä on myös äänimuuri.
  4. Vahva visuaalisuus - Plantwall on vertikaalinen puutarha, joka pysäyttää visuaalisuudellaan. Se on pala luontoa yllätyksellisessä ympäristössä ja yllätyksellisessä muodossa.Vertikaalinen ratkaisu säästää myös lattiatilaa muulle toiminnalle.

Me Green Fortunilla pyrimme auttamaan organisaatioita hyödyntämään näitä etuja kullekin parhaiten sopivalla tavalla.

Jokainen ratkaisu on uniikki.